Joutsen on jumalaisen kaunis lintu. Hentoja sulavaliikkeinen, suomalaisen merimaiseman kuningatar. Ja harvinaisen vittumainen vastustaja jos sen tielle osuu.

Koin tähänastisen koiranomistajanurani karmaisevampia hetkiä eilen kun päätin suoda pienen uintihetken parsonrussellinterrieri Onnille. Toinen samanmerkkinen karvainen lapseni,  Tiuku, kuuluu kahlaajien sukuun eikä näin ollen joutunut vaaran tielle. Sydämeni hakkaa vieläkin tuhatta ja sataa kun mieleeni tulvii kuvia - flashbackejä - tuosta noin viisi minuuttia kestäneestä kauhuhetkestä.

Asuinpaikkamme lähellä on mukava pieni merenpoukama, jossa uskaltaa koiraa uittaa ja viime kesänä siellä Onni plutikoikin oikein hartaudella. Hauva on niin innokas uimari, että ajoittain on tätä Weismülleriä vaikeaa saada vedestä pois laisinkaan. Onni kiskoi rantaan nytkin niin suurella innolla, että melkein kuristui omaan pantaansa, etten hennonnut kieltää. Mieleen ei alunkaan juolahtanut, että saattaapa olla pesimäkausi menossa... Niinpä sitten päästin Onnin irti ja koira pulahti riemukkaasti veteen. Välillä heittelin keppiä Onnille ja seurailin kun Tiuku kaivoi rantakaislikosta vesiheinää. Aurinko paistoi ja vesi liplatteli mukavasti. Olimme viettäneet tätä mukavaa hetkeä jo tovin kyseisellä rannalla, kun olin jälleen noukkimassa keppiä maasta ja heittämässä sitä Onnille. Onnilla on tapana ottaa pieniä varaslähtöjä veteen ja herra paineli jo menemään hirveällä tohinalla. Kun nostin pääni näin Onnin ja Onnista vajaan metrin päässä  - helvetin kiukkuinen, vähintään lehmänkokoinen ja käärmeenkiukulla sähisevä, siipiään uhkaavasti levittelevä joutsen!

Kutsuin Onnia luokseni, mutta urhea pikku terrierisoturi katsoi asiakseen haastaa haukkumalla tuota sähisevää iltapäivän ninjaa, joka sellaisella viekkaudella, täysin varoittamatta, oli lipunut taisteluetäisyydelle. Kielsin Onnia menemästä lähemmäksi ja äänessäni alkoi kuultaa epätoivo. Ehdin jo sieluni silmin nähdä tilanteen, jossa mätkin rauhoitettua kansallislintua hengiltä puukarahkalla. Pöllyäviä höyheniä, sähinää ja räkimistä. Onnin suojelusenkeli taisi olla kuitenkin työvuorossa, sillä Onni kääntyi ympäri ja lähti uimaan minua kohti. olin jo kytkenyt Tiukun remmiin ja odotin kun Onni pääsi rantaan. Salamannopeasti koira hihnaan kiinni ja välitön poistuminen rannalta. Terveisiä muuten niille kahdelle ihmiselle, jotka kuvasivat tilannetta kamerallaan. Jos otitte videon minun kauhunhuudoistani, kun yritän estää koirani hukkumiskuoleman ja laitatte sen juutuubiin, niin haistakaa jotakin todella pahaa ja oikeudessa nähdään. Mieleenne ei juolahtanut, että olisitte voineet tulla auttamaan. Vierestä vain katsoitte, kun toisella oli suuri hätä, ja kuvasitte tapahtumaa.

Kun pääsimme rannasta ehjin nahoin (luojan kiitos) ja syyllistymättä joutsenen pahoinpitelyyn tahi murhaan, alkoi käteni täristä ja pakkohan sitä oli, näin yli kolmekymppisenäkin, soittaa äidille ja jakaa tämä kamala kokemus. Onni - tuo mummin varsinainen muru - tuijotti hetken kuolemaa silmästä silmää tajuamatta tilanteen vakavuutta. Onneksi. Sillä olisi todella kurjaa, jos Kommando-Joutsen olisi onnistunut varastamaan Onnilta kesäisen ilon.  

Johanna K